keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pentuja!



Salman pennut syntyivät eilen 20.1. sivistyneesti päiväsaikaan tiineysvuorokaudella 59. Synnytyksestä ja sen odottamisesta on paljon kerrottavaa, mutta palaan tarkemman raportin kera tuonnempana, kun olen enemmän järjissäni ja saan taas hätäisistä muistiinpanoistanikin paremmin tolkkua. Lyhyesti kerrottakoon kuitenkin, että synnytystä osattiin odottaa/pelätä jo 55 tiineysvuorokaudelta asti ja vaikka odottamisesta koostuneet päivät olivat hermojaraastavia ja tuskallisen väsyttäviä, olemme onnellisia, että pennut malttoivat odottaa seikkailunsa aloittamista 59 vuorokaudelle asti.


Synnytyksen käynnistyttyä se eteni nopeasti ja sujuvasti ja itse saimme olla pääosin vain tarkkailijan roolissa ja kirjurina. Salma synnytti eilisen päivän aikana kaikenkaikkiaan 10 pentua, joista valitettavasti seitsemäntenä syntynyt poika syntyi kuolleena, samoin kuin  porukan viimeisenä syntynyt poika, joka syntyi noin 5,5h edellisen pennun jälkeen. Nämä menehtyneet pennut eivät poikenneet kooltaan tai ulkonäöltään elävinä syntyneistä pennuista.

Salma ja Noa saivat kahdeksan kaunista pentua, kolme urosta ja viisi narttua, väreissäkin hauskasti vaihtelua.

Narttu Priya

Narttu Penny

 
Uros Sheldon

Uros Kripke

Narttu Amy

Nartu Bernadette

Uros Hofstadter

Narttu Winkle

Ei kommentteja: